Näin pääset alkuun

Kiipeily on itsessään hyvin vanha laji, mutta se on alkanut kasvattamaan suosiotaan tavallisena liikuntaharrastuksena vasta viime vuosien aikana. Kiipeily on laji, joka vaatii rohkeutta, mutta sen avulla pystytään kasvattamaan ja vahvistamaan notkeutta sekä voimaa. Kiipeily saattaa aluksi näyttää hyvin pelottavalta, mutta monien harrastelijoiden mukaan, siihen jää helposti koukkuun.

Fontsun vinkkien avulla pääset helposti alkuun. Ota siis vinkit rohkeasti haltuun!

1. Hanki hyvät välineet

Kiipeily on laji, jota pystyy harrastamaan hyvin rennossa vaatetuksessa, mutta turvallisuus tulee aina ennen kaikkea muuta. Kiipeilyjalkineet ovat suunniteltu hyvin napakoiksi, jonka takia esim. varpaat ovat hyvin tiukasti supussa niiden sisällä. Tämän tehtävänä on kuitenkin helpottaa jalkojen pitoa pienillä otteilla. Aloittelijalle sopivat kiipeilykengät ovat esim. La Sportivan Tarantulat, jotka ovat edulliset, sekä sopivat hyvin aloittelijan harjoittelujalkineiksi.
Vaikka useimmat kiipeilyareenat tarjoavatkin magnesiumia asiakkailleen, suosittelemme harrastelijoita ostamaan itselleen oman mankkapussin sekä mankat. Tämän myötä vähennämme pandemia-aikana tartuntojen määrää, kun monet ihmiset eivät käytä samaa mankkaa.
Fontsusta löydät niin mankat, kuin mankkapussitkin!

2. Harjoittele tiputtautumista

Kun pääset ensimmäistä kertaa kiipeilyn pariin, harjoittele heti ensimmäisenä tiputtautumista seinältä alas. Aloittelijoille matalakin seinä saattaa tuntua hyvin korkealta ja seinällä rupeaa helposti ajattelemaan voiko itsensä satuttaa, jos sieltä yhtäkkiä tipahtaakin alas. Kun aloitat, älä siis heti ensimäisenä ota tavoitteeksesi päästä reitti ylös, vaan kiipeä ensin muutama ote ja tiputtaudu alas. Seuraavalla kerralla ota taas muutama askel ylöspäin ja toista tiputtautuminen. Kun hyppäät alas, muista pitää polvet hieman koukussa ja laskeudu takapuolellesi. Älä ota käsillä vastaan vaan mahdollisuuksien mukaan, pyörähdä istuma-asennosta hieman selällesi.
Tutustu oikeaoppiseen tiputtautumiseen alla olevan videon avustuksella. 

3. Reitin vaikeusaste ei määrittele sinua

Joten älä siis tunne häpeää siitä, että kiipeilyhalleilla lähitoverisi kiipeilisivät reittiä 6A, kun itse suoriudut vasta 4-5 tason aloittelijareiteistä. Me jokainen etenemme omaa vauhtia. Me Fontsussa olemme myös huomanneet, että useimmat kipeilijätoverit ovat valmiita auttamaan haastavissa reiteissä, joten ole rohkea ja pyydä myös apua tiukan tilanteen tullen!

4. Venyttele, lepää ja palaudu

Tämä vinkki on tärkeä muistaa! Kiipeily on laji, joka vaatii paljon lihasvoimaa ja venyvyyttä. Siksi on tärkeää muistaa venytellä ennen jokaista kiipeilykertaa ja sen jälkeen. Katso Eithne Kanen lämmittelyvideo, joka on suunnattu erityisesti kiipeilijöille.

5. Huolehdi haavaumista

Kiipeilyssä keho joutuu helposti koetukselle, sillä otteiden ja seinän materiaalit ovat suunniteltu kestämään liikettä ja painoa. Boulderoidessa voi helposti saada nirhaumia polviin tai kovettumia kämmeniin. Jalkojen haavaumien syntyminen pystytään helposti estämään pukeutumalla väljiin, pitkiin housuihin. Jos haavaumia kuitenkin pääsee syntymään, kannattaa ne puhdistaa heti ja käyttää suojaamisessa mieluiten teippiä kuin laastareita, jotka pitävät paremmin kiipeilyn ajan.
Löydät valikoimastamme kiipeilyyn sopivia housuja, kuten esim. Black Diamondin suosikkihousut Notion Pantsit sekä ihon itsehoitoon sopivia tuotteita.